tiistai 19. huhtikuuta 2011

Älä ole naulakko!

Muistat varmasti kertomuksen kristillisen seurakunnan ensimmäisestä marttyyristä, Stefanoksesta, joka piti kuuluisan viimeisen puolustuspuheensa juutalaisten Suuren Neuvoston edessä (Ap. t. 7:1-53), minkä jälkeen hänet raa'asti kivitettiin kuoliaaksi. Kertomuksessa käy myös ilmi, että eräs Saul-niminen nuorukainen avusti kivittäjiä pitämällä näiden vaatteista huolta, etteivät ne pölyttyisi metakassa tai ettei kukaan ottaisi niitä parempaan talteen (Ap. t. 7:58). Tässä tekstissä haluankin keskittyä juuri Saulin sinänsä viattomalta vaikuttavaan naulakon rooliin, joka kuitenkin Raamatun valossa on vähintään yhtä vakava synti kuin itse kivittäminen.

"Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin"  (Ap. t. 8:1)

 Saulin synti oli hiljainen hyväksyntä. Hän ei merkittävästi vaikuttanut tapahtuneeseen, sillä olisivathan neuvoston jäsenet saaneet Stefanoksen hengiltä ilman joutavaa vaateripustintakin. Kuitenkin Saul olisi voinut valita toisin; hän olisi voinut olla pitelemättä vaatteita. Kenties tuo pieni vastarinnan ele olisi rohkaissut ympärillä olevia ihmisiä yhtymään vastustukseen, jolloin sosiaalisen paineen puserruksessa kivittäjät olisivat jättäneet Stefanoksen rauhaan. Kerrotaanhan evankeliumeissakin, kuinka kansan suosio esti fariseuksia tappamasta Jeesusta (Mark. 12:12).

"He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia."  (Matt. 7:15)


On hälyyttävää, kuinka moni seurakuntalainen paljastuu Saulin kaltaiseksi naulakoksi juuri silloin, kun tarvittaisiin rohkeata vastarintaa, enkä nyt millään voi olla mainitsematta viime aikojen surullisen kuuluisaa homokeskustelua, joka on selvästi jakanut seurakunnan kahteen leiriin. Toisessa leirissä pidetään kiinni Jumalan Sanasta, kun taas toisessa ei. Ensimmäistä leiriä kutsutaan yleisessä mediassa ihmisvihaajien leiriksi ja jälkimmäistä suvaitsevaiseksi tai uudistusmieliseksi leiriksi. Ne, jotka haluaisivat pitää kiinni Sanasta, mutta paineen tullen pysyvät hiljaa luullen sen olevan kovinkin hurskas ratkaisu, ovat kuin opetuslapset, jotka Jeesuksen vangitsemisen yönä karkasivat kukin piiloon sotilaita (Mark. 14:50-52).

" Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi"  (Matt. 18:15)

Jeesuksen ohje on selvä: meillä on vastuu eksyneestä veljestä. Emme saa olla vaiti, vaan meidän tulee nuhdella häntä, jotta tämä katuisi tekojaan ja saisi syntinsä anteeksi. "Eksynyt veli" voi tarkoittaa niin uskovaa miestä kuin naista, paikallisseurakuntaa tai koko kristillistä seurakuntaa yhteensä. Nuhtelu ei ole sama kuin haukkuminen. Jeesus ei kehoittanut meitä nimittelemään ja nälvimään ketään, vaan rakkaudellisesti osoittamaan teon vääryys Raamattuun vedoten ja vakavasti kutsuen eksynyttä veljeä parannuksen tekoon. Esimerkiksi nyt kun näemme, että seurakunta on hyväksymässä sukupuolineutraalin avioliittolain, mikä on ilmiselvästi Jumalan tahdon vastaista, tulee meidän vakavasti ja kuuluvasti kehoittaa "eksynyttä veljeämme" kääntymään pois syntiin vievältä tieltä - kuitenkaan itse syntiä tekemättämme. 

"Seiskää lujina!"  (Ef. 6:14)

Jumala on asettanut kaikki Kristukseen uskovat taistelemaan pahaa vastaan. Meidän tehtävämme maan päällä on Jeesuksen nimessä ja Hänen pyhään ilmoitukseensa vedoten vastustaa kaikkea, mikä sotii Jumalan tarkoitusperiä vastaan (Ef. 6:10-20) ja julistaa valheen sijaan totuutta ja ilosanomaa Jeesuksesta (Mark. 16:15). Kristitylle on elintärkeätä opiskella Raamattua, sillä se ilmoittaa meille totuuden, jota vaalia ja pahuuden, jota karttaa. Sinä, rakas uskonveli tai- sisko, joka tiedät, mitä Jumala Sanassaan ilmoittaa, älä ole naulakko! Taistele kaikkea syntiä kuten homoutta vastaan, vaikka se maksaisi sinulle henkesikin. Sillä niin kuin Stefanoskin huomasi, Jumala on varannut uskollisille palvelijoilleen jotain, mikä on suurempaa kuin kaikki maanpäällinen loisto ja jotain, mikä on kaiken mahdollisen kohtaamasi kärsimyksen arvoista, ikuisen yhteyden rakastavan Jumalan kanssa:

"[Stefanos] sanoi "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella"" (Ap. t. 7:56)


"Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni"  (Ap. t. 7:59)

6 kommenttia:

  1. Viisasta ja vaikuttavaa tekstiä. Juuri tällaista tarvitaan!

    VastaaPoista
  2. Hyvin perusteltu kannanotto.

    Tätä blogia ehkä tosiaan lukee mieluummin kuin niitä sun fb-statuksia :P Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  3. Hyvä Jaakko, aamen aamen aa-aamen! ♫

    VastaaPoista
  4. Näin kovasti rohkaistuna varmasti jatkankin blogaamista!

    VastaaPoista